Ihannelapsi

“Menestyjä”

“Tuleva bisnes nainen”

“Kävelevä kalenteri”

Näin minua luonnehdittiin lukiossa. Edellisessä työpaikassani tulin tunnetuksi henkilönä, joka hoitaa tilanteen kuin tilanteen, ei tuijota kelloa ja on valmis ottamaan sen ylimääräisen askeleen tavoitteen eteen. Ja villi huhu kertoo, että ei voi itselleen mitään ja tekee töitä vapaa-ajallakin ilman korvausta. 

Olen pienestä pitäen ollut vastuuntuntoinen, ehkä jopa hieman pikkuvanha, ja suhtautunut asioihin niiden vaatimalla vakavuudella. Johtuu luonteeni sitten esikoisuudesta tai horoskooppimerkistä (tyypillinen neitsyt), olen aina ollut se, kenestä ei tarvitse olla huolissaan. Koulu on sujunut hyvin, kavereita riittää ja ulospäinsuuntautunut luonne on taannut sen, että yleensä uusia kavereita löytyy mistä vain.

Odotukset ovat aina olleet itselläni korkealla, mutta ensimmäisen kokemuksen ulkopuolisten odotuksista minuun koin kahdeksannella luokalla. Tällöin englanninopettajani kertoi itkusilmässä kokeiden palautuksen jälkeen, että saamani 8+:n takia, hän ei voi antaa minulle ysiä joulutodistukseen ja olevansa pahoilla mielin minun puolesta. Hämmennyin. Tiesin kyllä ettei koe mennyt ihan putkeen, mutta itse koin sen lähinnä pienenä pomppuna matkassa. Seuraavalla kerralla parantaisin. 

Lukiossa sama kaava toistui. Opiskelin paljon, kävin 90 kurssia ja kirjoitin seitsemän ainetta.

Lukion jälkeen, vietin kaksi välivuotta ja pääsin kolmannella yrittämällä sisään kauppikseen. Siitä hetkestä lähtien, olin nykyisen hallituksemme ihannelapsi. Suoritin kandivaiheen kolmessa vuodessa, ehdin silti hakea kansainvälistä kokemusta opiskelemalla yhden kevään Kanadassa ja tein kanditutkintoni yritykselle hyvällä arvosanalla. 

Mutta eihän se vielä riittänyt. Kesällä 2015 päätin nimittäin suorittaa maisterin tutkintoni vuodessa. Viime lukuvuosi olikin hurja. 111 opintopistettä ja työskentely opintojen ohella. Keväällä olin kaksi päivää viikosta töissä, suoritin seitsemän kurssia ja tein gradua. Elokuun lopussa pidin puheen valmistujaistilaisuudessa tuntien ylpeyttä saavutuksistani ja samalla tietäen parin muumin karanneen laaksosta vuoden aikana. (“I have a dream” momenttini voit katsoa tämän kirjoituksen lopusta)

This is it. Nyt se elämä alkaa.

Tai niinhän minä luulin. Muutamassa kuukaudessa olen oppinut, ettei elämä usein mene suunnitelmien mukaan. Lukioikäisenä ajattelin, että 25-vuotiaana olisin vakaassa parisuhteessa suunnittelemassa tulevia häitä ja omaisin menestyvän uran. Tällä hetkellä tekisi mieli palata ajassa taaksepäin ja pamauttaa nuorempaa itseään paistinpannulla takaraivoon. 

Kun vuosi vaihtui, oma sosiaalinen media täyttyi positiivisista uutisista. Monet tuttavistani ovat viime vuonna hankkineet asunnon (tai useamman), saaneet vakituisen työpaikan heti valmistuttuaan tai jopa kesken opiskelujen ja matkustelleet ympäri maailmaa. Ei paineita.

Neuvoja työnhakuun tulee joka tuutista. Ongelmana on kuitenkin yleensä se, että neuvoja antavat ihmiset – kuten entinen esimieheni, joka kertoi ettei ole koskaan ollut muissa kuin päällikkö-tehtävissä – ovat astuneet työelämään noin 20 vuotta sitten. Aikana, jolloin osaajista oli pulaa ja korkeakoulutetut suorastaan revittiin koulunpenkiltä töihin. Aikana, jolloin työssä oli mahdollista edetä tekemällä, ei kouluttautumalla. Suomessa on korkea korkeakoulutusaste, ja osaajia löytyy paljon. Omalla kohdallani samoista työpaikoista kilpailevat ekonomit, kauppatieteiden kandidaatit, tradenomit ja tuotantotalouden koulutuksen saaneet. Yhteensä meitä on tällä hetkellä noin 10 000 työttömänä.

Eniten paineita on aiheuttanut ajatus siitä, että oma koulutus on kuitenkin riittämätön.

Vaikka Lappeenrannan teknillinen yliopisto onkin tunnettu käytännönläheisenä opinahjona ja erityisesti maisterivaiheessa koulutus pohjautuu lähes täysin yritysmaailmaan, olen joutunut huomaamaan, ettei se riitä. Monesti olen turhautunut siitä, kun markkinoinnin tehtävissä työnkuva on sekoitus markkinoijaa, graafista suunnittelijaa ja koodaria. Ei meitä koulussa opeteta koodaamaan (ellei ole fiksu ja ota tietotekniikan opintoja kylkeen) saati käytetä markkinoinnin optimoinnin työkaluja käytännössä. Ja harva yritys tuntuu olevan valmis näitä asioita opettamaan.

Työhön liittyvien paineiden lisäksi, ulkomaailma asettaa muitakin paineita. Sen lisäksi, että pitäisi työllistyä mahdollisimman nopeasti, yhteiskunta tuntuu odottavan, että 30-vuotiaaksi mennessä sinun tulisi olla työelämässä, naimisissa ja vähintään yksi lapsi tuloillaan. Koska auta armias jos yli kolmikymppisenä alat vasta yrittämään. Eli sen lisäksi että pitäisi löytää töitä, pitäisi löytää se mieskin. Kiitti.

Kaikesta huolimatta, uskon siihen, että kaikki järjestyy. Onko ollut helppoa muuttua ainaisesta onnistujasta yllättäen ihmiseksi joka ei saa töitä? Ei. Ei todellakaan. Mutta se on aivan älyttömän opettavaa.