Mission accomplished

Blogi on ollut hiljaa äärimmäisen pitkään, johtuen siitä, että tammikuun puolessa välissä alkoi pitkä pyöritys, joka huipentui siihen, että kävin ystävänpäivän korvilla allekirjoittamassa työsopimuksen. Jes, mission accomplished! Oma tarinani on kuitenkin malli esimerkki siitä, kuinka asiat ei aina mene niinkuin Strömsössä ja tästä sainkin puhtia kirjoittaa jopa kolme (3!) postia aiheesta.

Varautukaa maratoniin, sillä tässä hieman tarinaa siitä, miten kaikki lopulta lutviutui…

Sanoin alussa, että pyöritys alkoi tammikuun puolessa välissä. Noh, pitää osaltaan paikkaansa, sillä tuohon aikaan olin niinkin onnellisessa tilanteessa, että kävin viidessä työhaastattelussa viikon sisään. Työnhakustrategiani alkoi tuottamaan hedelmää, ja näin ollen tammikuun loppu/helmikuun alku meni siihen että kuljin haastattelusta toiseen, parhaimmillaan kahdesti päivässä. MUTTA, se miten lopulta ländäsin työpaikkani alkoi jo joulukuussa.

Joulukuun alussa hain Academic Workin kautta markkinointi- ja hallintokoordinaattorin paikkaa eräästä suuren ICT-yrityksen tytäryhtiöstä ja pääsin lopulta viimeiseen vaiheeseen, jossa haastattelu oli yrityksen toimitusjohtajan kanssa. En yleensä hermoile haastatteluja, mutta pakko myöntää, etten ole eläissäni ollut niin hermostunut haastattelusta, kuin sinä joulukuisena perjantaina. Lähdin haastattelusta melko sekaisissa fiiliksissä, sillä en osannut sanoa, menikö haastattelu nyt hyvin vai huonosti. Päätöksenteko venyi yrityksessä, ja lopulta työpaikka jäi saamatta. Harmitti, mutta ajattelin haastattelun menneen sen verran huonosti, etten jäänyt sitä sen kummemmin miettimään.

Tammikuun puolessa välissä, sain kuitenkin mailia Academic Workilta. Nyt olisi auki vastaavanlainen paikka – keskittyen enemmän sisäiseen viestintään ja tapahtumasuunnitteluun – auki emoyhtiössä. Olinko vielä vapailla markkinoilla, kiinnostaisiko? Sovittiin puhelintreffit AW:n Tomin kanssa seuraavalle päivälle, ja olin heti innostunut. Tiedot lähetettiin eteenpäin ja jo kaksi tuntia myöhemmin olin sopinut haastattelun seuraavalle viikolle. Kyseinen haastattelu oli ehkä yksi mukavimmista, missä olen ollut. Osittain asiaan saattoi liittyä se, että menin haastatteluun todella itsevarmana, olinhan saanut pyynnön haastatteluun osittain siksi, että tytäryhtiön tj oli kehunut minua markkinointipäällikölle. Lähdin haastattelusta todella hyvillä mielin, rekrytoiva esimies kehotti myös olemaan “melko luottavaisin mielin”.

Jälleen kerran, päätös venyi. Tässä välissä ehdin sopia muutamia muita haastatteluja seuraavalle viikolle, silti ylläpitäen toivoa siitä, että nyt natsaa. No. Eipä natsannut. Kyseiseen paikkaan oli tullut sisäinen hakija, joka paikan myös sai. Yrtyksessä oltiin kuitenkin jälleen keskusteltu esimiesten kesken minusta, ja jälleen AW:lta kysyttiin, että hei, kiinnostaisiko tulla tämän sisäisen hakijan tilalle toiseen tytäryhtiöön? En enää tiennyt pitäisikö tilanteelle itkeä vai nauraa, mutta into päästä kyseisiin tehtäviin ja yritykseen oli sen verran kova, että haastattelu sovittiin vielä samalle viikolle.

Kolmas haastattelu ei sattuneista syistä jännittänyt enää ollenkaan. Olihan yritys tehnyt minulle jo melko selväksi, että he haluaisivat minut töihin, ja itse halusin vakaasti uskoa siihen, että kolmas kerta toden sanoo. Enhän mä nyt voi saada kolmannen kerran pakkeja. Paikalla haastattelussa oli yrityksen myynti- ja markkinointijohtaja sekä toimistusjohtaja. Juttu luisti ja lähdin melko itsevarmana kotiin. Seuraavana päivänä keskustelin haastattelun sujumisesta AW:n Eveliinan kanssa, jonka mukaan olin jättänyt todella positiivisen vaikutuksen, olin ainoa hakija ja vaikka hän ei voinut suorilta käsin paikkaa luvata, niin tilanne näytti todella hyvältä.

Tällä kertaa olin kuitenkin todella skeptinen. Olihan viime kerta ollut samanlainen, ja silti tilanne oli muuttunut. Asiaa ei auttanut se, että päätös venähti viikolla. Viikon ajan kuljin kännykkä kädessä jopa vessaan, siltä varalta, että puhelin soi. Loppuviikosta, kun ilmoitusta ei ollut vieläkään tullut, myönnän saaneeni pienoisen hermoromahduksen ja maanneeni olohuoneen lattialla miettien, että mitäs hemmettiä teen, jos tämäkin menee poskelleen. Kahden kuukauden ajan olin jaksanut pysyä positiivisena, mutta nyt, saavutin ensimmäisen kerran aallonpohjan.

Maanantai. 13.helmikuuta.

Viikonlopun aikana olin saanut itsesäälissä rypemisestä tarpeeksi, ottanut itseäni niskasta kiinni, selannut työsivustoja ja koonnut taas useampia paikkoja joihin hakea. Aamupäivästä päätin suunnata salille purkamaan liiallista energiaa.

Pääsen pukuhuoneeseen, kaivan kännykän taskusta, ja huomaan että olen missannut yhden puhelun. Academic Workin Tomilta. Sykkeet nousi välittömästi 200 paikkeille ja hieman tärisevin käsin nostan luurin korvalleni. Jännitys ei kestänyt kauaa. Olin saanut työpaikan yrityksen viestintä- ja markkinointikoordinaattorina ja sopimus allekirjoitettaisiin jo samana päivänä. Viivästyminen oli johtunut siitä, että työsopimus solmittiinkin emoyhtiön ja AW:n välillä eikä tytäryhtiön kanssa, ja kaikki hermoiluni oli turhaa. Sain loistavan alkulämmittelyn hyppiessäni tasajalkaa pukkarissa ja muisto työn saamisesta kesti noin viikon. Tuli nimittäin treenattua sen verran innolla, että reidet oli kipeänä koko loppuviikon.

Lähdin hiihtolomaksi reissuun, ja jotta asiat eivät sujuisi liian mallikkaasti, sain vielä yhden vastoinkäymisen eteeni. Töiden piti alkaa 6.3. Nyt ne alkavatkin vasta 27.3. Kahden viikon lomani piteni viiteen viikkoon.

Moni ihminen olisi varmaan lyönyt hanskat tiskiin tai sanonut AW:lle ja muille että pitäkää tunkkinne. Mutta silloin, kun palo päästä tekemään kyseistä duunia on niin kova, sitä antaa enemmän anteeksi niin itselleen kun yrityksille. Myönnän, että vanha minä olisi ollut hermoromahduksen partaalla luultavasti huomattavasti aiemmin. Se mitä kuitenkin opin tänä aikana on, että kyllä ne asiat aina jollain tavalla järjestyy.

JA, loppukevennykseksi, mitä aion tehdä näillä ylimääräisillä lomaviikoilla?

  1. Päästä eroon tästä hemmetin flunssasta (eli ylimääräiset viikot eivät sittenkään haitanneet ollenkaan)
  2. Jonottaa TE-palveluihin, sillä syystä x, työttömyyden jatkumista ei pysty ilmoittamaan digitaalisesti
  3. Leikkiä Canvalla. Jos Adoben ohjelmat tuntuu liian järeiltä, tai kuten omassa tapauksessa, liian kalleilta, kokeile Canvaa! Grafiikan teko ei ole koskaan (omalla kohdalla) ollut näin helppoa.
  4. Palautella ranskan kielen. Ranskaa tuli opiskeltua yläasteella kaksi vuotta, ja viime vuoden tammikuussa pärjäsin ihan ok pitkän viikonlopun Pariisissa, mutta kielen opiskelu ei ole koskaan turhaa. Plus, uuden työpaikan pääkonttori sijaitsee Montréalissa, joten ranska on vain plussaa.
  5. Päästä eroon lomakiloista.
  6. Kirjoittaa lisää blogipostauksia.
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s